Kun tässä yksi päivä vähän mainitsin odottelevani Nemon sisäisen "demonin" ilmentymistä, niin täytyy todeta, ettei varmaan tarvitse odottaa enää. Nemossa alkaa olla jo sen verran virtaa ja toiminnanhalua, että hyvä kun itse perässä pysyy. Aina poitsun hereillä ollessa on oltava itse hereillä. Viime aikoina Nemo on ollut hyvin kiinnostunut rullalle käärityistä matoista ja kirmaa niiden kimppuun aina kuin silmä välttää. Nyt Nemoa kiinnostavat myös hyvin paljon kengät ja varsinkin niiden narut - pari kertaa poika on jo vipeltänytkin kenkä suussaan eteisessä. Sen lisäksi pikku tuholaishampaat ovat alkaneet kiinnostua pissipaperin repimisestä ja reppujen hihnojen sekä pyykkipussin maistelusta. Tänään viimeksi Nemo hilasi saalistaan, poikaystävän treenireppua, salamajaansa mattokasaan hyvin onnellisen oloisena.

Pari kertaa mulle on jo tullut sellainen olo, että mitähän tuolle pikkuiselle sitten keksisi. Nemolle tehdään nimittäin melkein joka päivä mattojekkuja, namien laittamista pulloon, leluilla leikkimistä ja niiden piilottelua ja otetaan vähän treeniä - istumista ja luoksetuloa. Olen vähän alkanut miettimään, kuinka pitkälle samojen juttujen tekeminen riittää. Toisaalta, kun poika kasvaa, sen kanssa on mahdollista tehdä paljon laajemmin erilaisia juttuja ulkona ja sisällä. Nyt pentuiässä Nemon energiaa koitetaan aina purkaa vielä ehkä aika yksitoikkoisilla jutuilla. Tai no- itsestähän se on kiinni, kuinka paljon pennun kanssa jaksaa koittaa uusia juttuja. Perjantaina ostettiin uusi puuhapallo, josta namit kyllä tipahtelevat turhan helposti. Olen koittanut harjoitella noudon lisäksi myös maton palan koskettamista ja siitä palkkaamista, mutta ainakaan vielä Nemo ei ole tajunnut jutun jujua.

Nemo on ihan hulluna ruokaan, joten sen saa hyvin purkamaan tarmoaan nimenomaan sellaisten asioiden kanssa, joihin ruoka jollain lailla liittyy. Eilen illalla tehtiin Nemolle eka kunnon luoksetulotreeni pihalla. Mentiin naapurikoulun pihalle suojaisaan paikkaan ja kutsuttuun pojua vuorotellen luokse. Välimatkaa oli n. 5 meriä. Kun palkintona oli joka luoksetulosta pala nakkia, oli ihan varmaa, että Nemo tulee kutsuttaessa ja kovaa. Toisaalta Nemolle uusien asioiden opettamista jonkin verran hankaloittaa se, että nami tuntuu olevan niin ihana ja tärkeä, ettei Nemuli oikein edes jaksa keskittyä muuhun. Namien etsiminen laittaa muuten Nemon kärsivällisyydenkin koetukselle. Jos namit ja nakkipalat ei tulekaan esille melko pian, Nemo alkaa komentaa mattoa ja vinkuu välillä. En tiedä liittyykö tuo sitten enemmän turhautumiseen vai onko se vain luonnollinen osa touhuamista.

Joka tapauksessa Nemo haukkuu innostuessaan ja leikkiessään aika paljon. Kun itsellä on vuosien varrella kertynyt kokemusta vain kultsusta, joka haukkuu hyvin harvoin, tuntuu tuon pikkuisen haukkuminen vähän oudolta. Mutta mikäs se sellainen paimenkoira on, joka ei osaa haukkua. Nemo haukkuu joskus myös ruualle, kuten tänään komensi pöydän päällä olevia pasteijoita. Nellillä haukkuminen liittyy yleensä siihen, että haluaa takapihalta sisälle, ojentaa nuorempaa koiraa tai komentaa esim. äitiä, jos kiusaa isiä liikaa. Nemo haukkuu, kun siltä tuntuu :).

Vanhempani piipahtivatkin itse asiassa Jyväskylässä ohikulkumatkallaan tänään ja kävivät moikkaamassa Nemoa. Nemossa ilmeni vierailun aikana piirre, jonka uskoin sillä jo olevan, mutta jota se ei ole tuonut ilmi täällä aiemmmin - lahkeisiin tarttuminen ja niistä kiskominen. Samaan syssyyn Nemo yritti myös varastaa äidin käsilaukun. Kun kävin katsomassa koko pentuetta silloin, kun pennut olivat 6 ja 7 viikon ikäisiä, huomasin, että pentuset olivat aika ärhäkkäitä puremaan ja tarraamaan kiinni vaatteisiin. Nemo kyllä yleensä puree sieltä, mistä kiinni saa, mutta ei se aikaisemmin ole sentään lahkeissa roikkunut! Näykki muakin lahkeista, kun olin tekemässä keittiönpöydän vieressä pasteijoita. Mokomakin riiviö :). Onneksi sentään sähköjohdot ovat saaneet olla aika rauhassa.

Nemo on vieläkin aikamoinen häntäkärpänen, seuraa perässä ihan joka paikkaan. Ilmeisesti tämä liittyy siihen, että Nemolla on tarve pitää lauma kasassa ja tietää, missä kumpainenkin on ja minne on menossa. Olen kerran vahingossa jättänyt Nemosen veskiin, kun luulin jo pojun tulleen sieltä pois, mutta olikin ollut jemmassa pöntön takana. Joka pikkukoloon senkin pitää itsensä tunkea... Ihmettelin sitten kutsuessani Nemoa, että missä ihmeessä se on. Hauska piirre on se, että Nemppa pomppaa usein perään myös silloin, kun on nukkumassa. Varsinkin keittiöön kipittää perässä, minkä kintuistaan pääsee. Jääkaapin paikka ja funktio on pojalla hyvin tiedossa ja rapinoihin reagoi myös hyvin herkästi.

Ajattelin kohta lähteä valloittamaan Nemo-pokemonin kanssa uusia maisemia. Jos käytäis vaikka vaihteeksi tuolla ison tien toisella puolella tutkimassa paikkoja. Alkaa jo talon ympäri kiertäminen vähän tylsistyttää. Olen tähän asti pyrkinyt tekemään vain lyhyitä lenkkejä monta kertaa päivässä, mutta sitä mukaa kun säät lämpenevät, lähdetään kyllä heti valloittamaan uusia seutuja. Olen itse tosi ahkera kävelijä ja odotan jo kovasti, että saan Nemosta itselleni lenkkikaverin. Kaikki Jyväskylän kävelyreitit on tullut vuosien aikana koluttua useampaankin kertaan, mutta uskon, että Nemon kanssa liikkuessa vanhoihin lenkkeihinkin löytyy taas uusi hehku.

"Jos mä nakerran tätä kenkää ihan hiljaa, kukaan ei huomaa mitään..." Nemo ja kenkäparatiisi