Lauantaina tultiin siis junalla Espooseen, jossa ovella vastassa oli 11-viikkoinen kultsunpentu Nilo. Tätä kohtaamisen hetkeä olen odottanut jännityksellä, sillä Nemo ei ole aikaisemmin noin pientä pentua tavannut. Alussa poitsu ei tiennytkään, miten pentupalleroon olisi suhtautunut. Ensimmäisenä päivänä sai olla koko ajan repimässä Nemoa Nilon niskasta, kun poitsu koitti koko ajan astua pientä.

Sittemmin on onneksi tajunnut, että kyseessä on poikapentu ja jättänyt astumisen vähemmälle. Nemo vaan ei saa hetken rauhaa, sillä Nilo on koko ajan riekkumassa kimpussa ja repimässä poskikarvoista. Nilosta Nemo on maailman kivoin leikkisetä, jonka korvissa on kiva roikkua! Olenkin pitänyt koiria nyt eri huoneissa, että Nemo saa olla vähän tuosta riiviöstä rauhassa.

Itselle ei ole kyllä mitään pentukuumetta iskenyt, kun olen vietellyt aikaa Nilon kanssa. Osaa ne pennut olla rasittaviakin, kun niillä ei ole vielä mitään tolkkua mistään. Nilo on niin vikkelä, ettei meinaa saada toista koiraa eri huoneeseen tai päästä sen kanssa lenkille, ettei se olisi siinä jaloissa pyörimässä. Jos Nemon saa sitten lenkkikuntoon, niin Nilo on jo roikkumassa lapasessa tai vienyt sen mennessään. Eilen Nilo juoksutti äitiä lankakerän kanssa ympäri kämppää... Huomenna mennään Nilon ja siskon kanssa käymään ensirokotuksissa, saa nähdä, miten riiviö suhtautuu eläinlääkäriin.

Sunnuntaina käytiin lenkillä Puolarmaarissa kaverini ja kahden pyrenneittenpaimenkoira nartun kanssa. Nemo osasi leikkiä tyttöjen kanssa tosi nätisti eikä koittanut astua kumpaakaan. Pienempää 7 kk ikäistä Lilliä jostain syystä lähti välillä jahtaamaan, ilmeisesti Lillin tumma väritys ja kova juoksuvauhti olivat Nemon mieleen.

Äsken käytiin tunnin maastolenkillä luontopolulla. Se tässä alueessa on mukavaa, kun lenkkipolut metsässä alkavat melkein takaovelta. Koitan saada otettua Nemosta uusia kuvia metsäpolulla, jos sattuisi vielä tulemaan aurinkoisia päiviä.

Nilo-riiviö ja leikkisetä Nemo