Olen taas oppinut koirastani uusia asiota. Ensinnäkin Nemo osaa tarvittaessa olla yllättävänkin itsepäinen. Tänään ooteltiin taas poikaystävää treeneistä ja otin Nemolle maahanmenoa. Sen yhden onnistuneen maahanmenon kanssa meni monta minuuttia, mutta menihän se poitsu lopultakin - tosin ihme haukahdusten kera. Tälläistä pientä oikuttelua on välillä kotonakin, vaikka Nemo aivan hyvin tietää, mitä "maahan" tarkoittaa. On sitä sen verran jo jankattu. Pennuissa paras puoli onkin ehkä siinä, että ne on niin vekkuleita ja yllättäviä. Tuollaiset oikkuilut laittaa aina miettimään, onko opettanut asian pennulle oikein ja mitkä mahtaa olla temppuilun syyt. Nemolla saattoi tänään olla vähän ylikierrokset päällä lehdenjahtausleikin jäljiltä, jota myös tehtiin odotellessamme. Huiskin jaloilla ilmaan lehtiä, joita pikku kaahari jahtasi ihan innoissaan.

Toinen asia, jonka olen oppinut Nemosta viime päivinä on se, että poitsu on yllättävän rohkea ja ahne ruoan perään. Pari päivää sitten Nemo varasti namipussinsa ikkunalaudalta ja söi kaikki raksut. Olisi varmaan syönyt pussinkin, jos en olisi ehtinyt ottaa sitä pois. Eilen aamulla jätin  leipäni pöydän kulmalle ja hetkeä myöhemmin Nemo oli varastanut toiselta leivältä juustoa ja kurkkua. Koska Nemo jäi itse teossa kiinni, toruin sitä, mutta eipä Nemo paljon näyttänyt korvaansa torumiselle loksauttavan. Välillä meinaa unohtua, että talossa häärii nykyisin valpas pikkuveitikka, joka on aina valmiina kurkottelemaan ylimääräistä välipalaa.

Eilen iltapäivällä tehtiin Nemolle eka muutaman metrin mittainen jälki nakeilla. Nemo ajoi jäljen hyvin keskittyneesti ja jäljitti ruohikosta hyvin lähes jokaisen nakinpalan. Palkinnoksi jäljen ajamisesta Nemo sai ruoan. Aiotaan ottaa Nemolle seuraava jälki parin päivän päästä, tällä kertaa koitetaan löytää jäljelle joku oikein mallikas paikka. Harjulle tehty oli ehkä vähän hankalaa maastoa ja jopa turhan lyhyt.

Tänään kokeiltiin Nemolla ekan kerran lyhyttä yksinoloa siten, että mentiin molemmat pihalle. Asutaan alimmassa kerroksessa, joten poikaystävä kuikuili penkin päällä keikkuen Nemon tekemisiä olkkarin ikkunasta. Nemo oli ollut sen oloinen, että etsi meitä, mutta mitään vinkunaa ei kuulunut ja Nemo oli muutenkin aika rauhallinen. Nemon eka n. 5 minuutin yksinolo sujui siis hyvin. Tuota yksinoloa pitää myös ruveta harjoittelemaan ja venyttämään yksin olemisen kestoa pikku hiljaa. Nemolla on ollut siinä mielessä hyvä tilanne, ettei poitsun ole tarvinnut tähän mennessä olla ollenkaan yksin. Aina jompi kumpi on pystynyt olemaan kotona Nemon kanssa.

Tänään huomasin myös, että Nemon karvanvaihto on alkanut! Hännän juureen on jossain vaiheessa ilmestynyt pieni tummempi ja karheampi läikkä. Mun puolesta tuo pehmoinen pentukarva olisi voinut säilyä vaikka aikuiseksi saakka :).