Suru Nellin poismenosta alkaa pikku hiljaa laskeutua. Mamma on koittanut pää kivistäen vääntää gradua ja Nemppa on sitten saanut päivittäiset tokotreeninsä gradun tauoilla koulun pihalla. Ollaan tässä päivänä muutamana käyty treenailemassa seuruuta. Lehmu ei ole menettänyt hekumaansa, ainakaan vielä. Koko koira menee ihan kaheliksi kun otan vinkulelun kainaloon ja ruvetaan seurailemaan. Hullun hyvin pitää kontaktia! En olisi uskonut, että yhdellä lelulle voi olla noin iso merkitys.

Eilen tehtiin ohjattua noutoa ja eteenmenoa. Ohjattu oli tosi kiva. Taas kaksi kertaa oikealle ja vasemmalle. Kaikki hyvällä vauhdilla ja oikeasta suunnasta. Eteenmenossa olisi pitänyt tyytyä yhteen kertaan, kun meni ekalla jo putkeen. Parilla muulla kerralla rupesi jostain syystä aina mutkittelemaan ja pööpöilemään jotain ihan omiaan. Sitten kun päähän laittoi Lehmun, Nemo ei enää kysellyt minne mennä. Sitten alkoi jo hölmistellä, että pitääkö todella mennä maahan, vaikka Lehmu on tossa parin metrin päässä!

Tänään tein ruutua pitkällä lähetyksellä ja paikan haulla reunoilta. "Edessä, edessä" - käskytys ei ole vielä ihan iskostunut, mutta ruutuun mennään salamana. Hyvin on jo hogannut, mikä on "ruutu" ja ilman lätkääkin osaa jo kaukaa hakea paikan. Tehtiin norminoutoa. Nemolla oli nyt jotenkin virta ihan kaakossa, kun noudoissa kaksi ekaa kertaa varasti JA törmäsi päin. Ei ole ikinä pitänyt niin vauhtia, että päälle tulee. Kolmannella osasi tulla eteen törmäämättä, mutta silti kapulaa jauhamatta. Kiva, että vauhtia piisaa. Palkkasin takin alta. Uusi palkkaustyyli ilmeisesti kiehtoo Nemoa, kun on niin kiire takaisin.

Illalla tehtiin vielä merkkiä. Nemolla oli taas ihan kaheli meno, mutta oho, sepäs tietää, mikä on merkki! Kummallista, ei olla pahemmin treenattu tätä nyt. Menee joskus merkin sivuun, mutta osaa korjata itse merkin taakse. Täydellinen tämä ei ole, mutta eipähän ainakaan enää kantele merkkiä käteen.