Perjantaina olivat siis mummon hautajaiset. Todella kaunis muistotilaisuus, täynnä muistoja ja surua. Perjantai-iltana lähdettiin sitten ajamaan Jyväskylään, ajatuksena ajaa suoraan Turkuun. Päätettiin kuitenkin nukkua yön yli kotona, kun perjantai oli ollut molemmille aika rankka päivä. Lauantaina oltiin kuitenkin jo ennen kuutta matkalla Turkuun Maccabeiden syysleirille Kuralan Kartanotilalle Yläneelle. Paikanpäälle päästiin vähän yhdeksän jälkeen aamulla.

Aamusella koirien kanssa ajelivat peltojälkeä, minkä jälkeen muutamaa tuntia myöhemmin siirryttiin tekemään metsäjälkeä ja esineruutua. Metsiköt olivat mökeistä muutaman kilometrin päässä, joten ajeltiin sinne letkana. Vähemmän jälkeä tehneet tekivät jäljet autojen lähelle, Nemolle ja Julian koiralle Onnille käytiin tekemässä pidempiä jälkiä vähän matkan päähän. Julia teki Nempalle alokasluokan tyyppisen laatikkomaisen jäljen, jossa 2 kulmaa ja 8 keppiä. Itse tein Onnille pidemmän jäljen pellon reunaa myötäillen ja tälle jäljelle ripottelin 6 keppiä. On muuten yllättävän vaikeaa lähteä tekemään ihan vieraalle koiralle ihan vieraaseen maastoon jälkeä, kun ei tiedä yhtään, mitä vastaan tulee eikä oikein osaa arvioida pituuttakaan. Ei tullut kyllä ihan kilometrin mittaista, kun maaston hahmotuskykyni oli vähän rajallinen. Molemmat jäljet vanhenivat esineruutujen ajan eli reilun tunnin.

Välissä tehtiin esineruutua. Alkuun vähemmän ruutuilleet kävivät tekemässä hanskatreeniä. Nemppa oli vikojen joukossa. Ruutu oli yllättävän vaikea, maasto oli vähän haasteellista ja ruutu todella sotkettu. Narttua ja urosta sekä ihmisiä käynyt siellä vaikka miten paljon. Ajattelin jo tehdä Nemolle kokonaan oman ruudun, koska tiesin, että hajuja voi olla liikaa. Päätin kuitenkin kokeilla tätä supersotkettua ruutua. Nemppa haki ekan keskiesineen hyvin, mutta jostain syystä lähetin sen sitten hakemaan vielä toista (TYHMÄÄ!). Toisesta lähetyksestä lähtien homma menikin ihan reisilleen eli ekana bongasi Ellan ja ihmisen, sen jälkeen rupesi haistelemaan hajuja ja merkkasi ruutuun. Ja tätä juuri ollaan koitettu välttää. Ihan ehdottomasti olisi pitänyt palkata ekasta esineestä. Ei sitten etsinyt oikein mitään, joten Ella meni ruudun perälle esinettä heiluttamaan, minkä jälkeen Nemo sai esineen hakea. Sen toi luokse hyvin ja tästä palkkasin. Harmi, että piti tulla tuota huonoa pätkää väliin, mutta ehkä tästäkin reenistä jotain hyödyttiin. Onhan se ruutu kisoissakin moneen kertaan sotkettu, joten hajuihin pitää vain tottua.

Tämän jälkeen mentiin jäljelle. Aloitus oli taas vähän vaikea, kun alussa oli heti kulma vasemmalle ja Nemppa kierteli pitkään ympyrään. Löysi kuitenkin oikean suunnan. Jäljesti ihan kivasti ja tarkasti. Monessa kohtaa itse olin ihan pihalla, että minne jälki voisi mennä, mutta Nemo löysi oikean suunnan hyvin ja itse sain varmistuksen seuraavasta keppimerkistä. Ainoa ongelma olivat taas kepit, kun niistä nosti jäljeltä vain kaksi (kahdeksasta!). Jäljen loppukin meni vähän reisille, kun unohdin ohjeistaa jäljentekijän laittamaan useamman kepin loppuun. Itse en huomannut, että jälki loppui ja vasta kun tultiin tielle tajusin, että nyt meni pieleen. Nemo piti neljä kertaa pyöräyttää kepin kohdilta ennen kuin nosti. Veti vaan poistumisjäljelle ihan kahjona. Lopulta nosti kepin ja palkkasin siitä. Lopuksi leikittiin kepeillä.

Pitää nyt jatkossa kokeilla sitä, että tekee jäljen ja sen päähän yksi keppi. Lisää keppiennostelutreeniä myös ja sitten jäljellä pitää kokeilla varovaista vihjaisua Nemolle, jos kulkee kepin yli että "hei katos mikä tuohon jäi". Ehkä näin oppii hogaamaan, että ne kepit joita tulee vastaa olisi hyvä noteerata jotenkin. Oli kuitenkin ensimmäinen jälki, jossa oli kaksi kulmaa ja pelkät kepit merkattuna. Tästä tuli opittua taas kerran se, että koiraan pitää vaan luottaa. Kyllä se Nemppa tajuaa jo jäljen merkityksen ja osaa ajaa sitä. Kun vaan nyt tajuaisi myös niiden keppien merkityksen. Alussa voisi koittaa muistaa tehdä pientä keppienetsintä treeniäkin ennen jälkeä.

Palattiin jäljen jälkeen leiripaikalle. Loppuillasta luvassa oli vielä agia ja tokoa. Oma ajatus oli kokeilla Nemolle muutama agieste ja tehdä vähän tokoa vähän ajan päästä. Sami lähti käyttämään Nemoa jossain vaiheessa vähän pihalla ja satuin törmäämään niihin. Sami päästi Nemon mun luokse ja jostain sitten kekkasin heittää Nemolle keppiä. Löysin ohuen risun, jonka heitin Nemolle. No, lopputulos tästä oli, että tapahtui hirveyksiä eli keppi onnistui jotenkin menemään suoraan poitsun kurkusta alas jonnekin kaulan uumeniin. Nemo alkoi heti oksennella, köhiä ja vinkua. Itse menin tästä heti paniikkiin, kun tajusin, että nyt kävi huonosti. Nemo oksensi jo toisella kerralla verta, mistä sitten sinkosin etsimään Nemon kasvattajaa Ellaa apuun kepin poisottamiseen. Kun päästiin Ellan kanssa paikalle, Nemo oli jo oksentanut kepin pois - noin kaksikymmentäsenttisen risunpätkän, jonka molemmissa päissä oli verta. Ella kävi tsekkaamassa myöhemmin Nemon ja annettiin sille kipulääkettä. Poitsulla oli selvästi tosi ikävä olo ja itsellä myös ihan hirveä olo - pitikin heittää se keppi! Soitettiin Turun päivystävään eläinlääkäriin ja saatiin aika seuraavaan aamuun.

Nemppa oli koko illan autossa kipeänä, mutta illalla kun vietiin taloon yöksi vähän piristyi, söi turvotettua ruokaa ja joi. Aamulla oksensi tyhjää mahaa, jossa ei ollut onneksi verta. Muutenkin oli kohtuullisen pirteä. Aamulla vietiin sitten Turun eläinsairaalaan tsekattavaksi. Siellä rauhoittivat poitsun ja kurkkasivat nieluun. Mitään reikiä, vuotoa tai kepinpalasia ei onneksi löytynyt. Nemppa oli vain niin kovin ressukka, kun oli ihan pihalla ja reporankana. Voi pientä! Kannettiin poitsu toimenpiteen jälkeen autoon ja palattiin leiripaikalle. Siellä odoteltiin hetki poitsun palautumista ja koitin syöttää, mutta eihän tuo pysynyt yhtään tolpillaan. Yhden aikaan iltapäivällä lähdettiin ajamaan Jyväskylään ja koko ajan tsekkailtiin poitsun vointia. Turun eläinlääkärin määräämät lääkkeet käytiin hakemassa Tampereelta, että saatiin annettua ne jo matkalla. Poitsu rassukka hoiperteli Särkänniemen kulmilla nurmikolla ja melkein lensi kerran nenälleen. Oli vähän sen oloinen, että missä minä olen ja mitä mun pitää tehdä. Yhden pissin sai aikaiseksi huojuvin ja huterin jaloin. Syötin Nemolle yhden Ceasarin, nakkia ja särkylääkkeen.

Poitsu oli vielä Jyväskylässäkin vähän tillintallin. Lenkillä meni jo vähän normaalimmin (mm. haisteli), mutta muuten oli kuin mistäkin hidastusfilmistä. Kotona hakeutui heti nukkumaan. Onneksi ei ole köhinyt eikä muutenkaan kao tai oksentele. Siihen meillä tosin on nyt mahansuojalääkkeetkin. Voi voi! Meillä meni kuitenkin puolet leiristä ihan pieleen mun oman tyhmän päähänpiston seurauksena. Nyt tuli ainakin opittua, että enää ei heitellä mitään keppejä ellei ne ole halon kokoisia! Ja parempi jos ei silloinkaan. Olin raahannut kaikki treenikamat ja suunnitellut vaikka mitä treenejä ja poitsu joutui leirittelemään kipeänä ja pahoinvoivana autossa. Ei saanut edes muiden koirien kanssa juosta! Kyllä on mammalla vieläkin huono olo tämän takia! Onneksi keppi kuitenkin tuli pois eikä mitään vaurioita tullut. Nyt vain ollaan rauhassa ja katsotaan, että poitsu paranee kunnolla. Oli kyllä henkisestä ja fyysisesti kaikenkaikkiaan tosi rankka viikonloppu. Ajeltiin puoli suomea (Jkl-Joensuu-Jkl-Turku-Jkl) ja oli kyllä rankkoja hetkiä enemmän ja vähemmän.

Oli kuitenkin kiva treffata muita Maccabee-koiria ja omistajia. Kiitos kaikille kivasta, joskin meidän osalta vähän epäonnisesta, leiristä! Toivottavasti tällaisia leirejä tulisi jatkossa vielä monia! :)