Näyttelyreissun jälkeen käytiin maanantaina työhaastattelussa Hämeenlinnassa. Seuraavana päivänä pöksyteltiin autolla jo kohti Kuusamoa ja loma olikin kiva aloittaa, kun sain tietää saaneeni S2-opettajan viran Hämeenlinnasta!

Koiruuksien kanssa vietettiin Kuusamon jylhissä maisemissa neljä päivää. Käytiin kiertämässä Rukalla, Oulangan kansallispuistossa ja valloitettiin taas Iivaara. Nemo pääsi mukaan Pienelle karhunkierrokselle ja Iivaaran valloitukselle. Alunperin meidän piti käydä Iivaaran sijaan Närängällä, mutta toikkaroitiin pari tuntia pikku hiekkateitä löytämättä sitä parkkapaikkaa, jota etsimme. Yksi parkkipaikka kyllä löytyi, mutta siitä lenkki olisi ollut turhan pitkä. Sipi jätettiin pilvisinä päivinä autoon oottelemaan ja aurinkoisena päivänä mökille. Kahden koiran kanssa metsässä samoilemisesta ei olisi oikein tullut mitään.

Nyt oli paljon viileämpi sää kuin viime vuonna, joten koirat eivät käyneet ollenkaan uimassa (ja ihmisetkin lähinnä vain pulahtivat). Hyttysiä oli sateisina alkupäivinä vähän, mutta heti kun sää parani, tulivat myös hyttyslaumat. Koirat pidettiin mökin pihassa aika pitkälti kiinni. Sipi menetti vapautensa heti ekana aamuna, kun lähti jäniksen perään. Onneksi eivät juosseet läheiselle tielle! Nemonkin kanssa oltiin tosi tarkkoja, kun mökin pihassa liikkui jäniksiä, orava ja poroja. Pidettiin vapaana vain ihan rannan tuntumassa tai silloin, jos leikittiin jotain. Oli kiva käydä viettämässä juhannusta mökillä ja käydä kiertämässä Kuusamon hienot maisemat! Tässä muutamia kuvia Karhunkierrokselta ja Iivaaralta.

Myllykoski

Taukopaikalla

Kallioportti

Vaihdeltiin nokkia Jyrävän edessä

Kiutaköngäs

Nemo katselee Iivaaran maisemia